Väsymys ja onnellisuus, valtava lihassärky ja hymy. Ruotsin sanakoe huomenna, sanoja virtaa mielessäni enkä muista niiden merkityksiä. Peuratyttö oli apunani. Minut kaapattiin tänään, olen nauranut. Susityttö vei minut mennessään, olen tavannut ihmisiä. Olen juonut paljon teetä kera ystävien. Olen kirjoittanut ja opiskellut ahkerasti, ja nyt tuntuu että elämä on asettumassa oikeisiin uomiinsa. Että vihdoin olen alkanut elää sitä elämää, josta niin kauan vain haaveilin. Minä söin tänään, söin itseni suorastaan ähkyyn. Enkä koe edes syyllisyyttä. Vihdoin kaikki alkaa olla, niin kuin pitääkin.
Onnettomuus, romahtaminen. Ne tuntuvat kaukaisilta asioilta, ohimeneviltä. Jos koen olevani onneton, voin lähes varmasti sanoa, että se menee ohi. Jos koen olevani yksinäinen, minulla on ihmisiä joille soittaa. Minulla on kuulokkeet, joista kantautuu loistavaa musiikkia.
On vain kaksi asiaa, mitkä kummittelevat mielessäni: lääkäri ja autokoulun 2. vaihe. En ole vieläkään saanut aikaan, vaikka olisi jo pitänyt.
Balettia odotan, odotan pääseväni toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni. Odotan sitä, että saan vetää tossut jalkaan ja nousta varpailleni. Odotan valtavan paljon, ja kaikkea. Haluaisin tehdä niin paljon, on niin paljon paikkoja joihin haluaisin mennä ja joita haluaisin nähdä. Onko jo liian myöhäistä lähteä käymään Reposaaressa? Minä haluaisin, haluaisin.
Toiveita
toivottomuudessa
Mahdollisuus
mahdottomuudessa
Minussa
muita ja
minussa
vain minä
Hiuksissa punaista ja
huulissa
anna kun
suutelen
huulistani
punan pois
Suutelen sen
poskillesi
otsallesi
Unohda se siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti